Kaupunkiemme tulevaisuutta rakentamassa: maailmanlaajuinen keskustelu

Tänä vuonna haastamme kestävän kaupunkikehityksen huippuasiantuntijoita yhteistyöhön vauhdittamaan edistystä ja tekemään kaupungeista parempia paikkoja elää.

Runoilija John Donnea mukaillaksemme yksikään yritys ei ole saari. Yritykselle, joka ottaa ympäröivän maailman huomioon, voi olla luvassa ruhtinaallinen palkkio. Nyt kun kaupunkeihin muuttaa päivittäin 200 000 ihmistä, on aika parantaa rakennettua ympäristöämme – ja siirtää vuoria – yhdessä.

”Yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna rakennuksilta vaaditaan muunneltavuutta”, sanoo kestävien kaupunkien asiantuntija, McKinsey Global Instituten johtaja Jonathan R. Woetzel. ”Meidän on tultava toimeen ympäristön kanssa. Vaihtoehtona on, että menetetään ihmishenkiä, arvoa, kokonaisia yhteisöjä. Ja jos puhutaan mahdollisuuksista, jäämme paljosta paitsi, jollemme valjasta rakennuksia hyödyntämään teknologian tarjoamaa tuottavuuspotentiaalia.”

Asuttavampien, älykkäämpien ja kestävämpien kaupunkien rakentamisessa erottuu kolme peruspilaria:

  • Rakentamisen tuottavuus – innovatiiviset tavat rakentamisen nopeuttamiseksi, jotta maaperä kärsii mahdollisimman vähän.
  • Muunneltavuus – teknologian hyväksikäyttö ja tulevien vaatimusten ja joustavuuden huomioiminen rakentamisessa.
  • Kestävä kehitys – rakentamisen uudet kehityssuunnat ja teknologia, joka minimoi rakennetun ympäristön vaikutukset planeettaan.
Rakentamisen nopeutumisesta on hyötyä monille eri sidosryhmille.
Rakentamisen nopeutumisesta on hyötyä monille eri sidosryhmille.

Rakennusalan tuottavuus on saatava nousuun

Kohonneet materiaali- ja rahtikustannukset sekä työvoima- ja materiaalipula aiheuttavat rakentajille lisäpaineita. Haastavan liiketoimintaympäristön ohella alan isoin ongelma on kuitenkin ehkä tuottavuus.

”Rakennusala on tuottavuudeltaan kaikista teollisuudenaloista heikoimpia”, sanoo KONEen uuslaiteliiketoiminnan kehitysjohtaja Milla Saaristenperä. ”Rakennustyöntekijän työajasta vain noin 30 prosenttia on tuottavaa aikaa. Loppu kuluu työmaalla liikkumiseen, työkalujen etsimiseen sekä materiaalien ja edellisen työvaiheen päättymisen odotteluun.”

Woetzel tietää, että parantamisen varaa on paitsi rakennustyömaalla myös koko rakentamiseen liittyvässä logistiikassa.

”Toimitukset työmaalle, työmaan ympäristövaikutukset – rakennusajan lyhenemisellä voi olla valtava merkitys tyypillisesti keskellä kaupunkia sijaitsevan, vilkkaan rakennustyömaan ympäristövaikutusten pienentämisessä”, hän sanoo.

Saaristenperä huomauttaa, että tehokkaasta rakentamisesta hyötyvät useat eri sidosryhmät: kun rakentaminen nopeutuu, työntekijät voivat siirtyä nopeammin seuraavaan projektiin, rakennuttaja saa tiloihinsa maksavat vuokralaiset aikaisemmin ja rakennustyömaan lähiympäristölle koituvat häiriöt minimoituvat. ”Kaikki osapuolet hyötyvät”, hän sanoo.

KONEen tarjoamia ratkaisuja rakennusvaiheen nopeuttamiseksi on muun muassa KONE JumpLift. Rakennusaikainen hissi kuljettaa materiaaleja ja työntekijöitä ylös ja alas ja tekee rakentamisesta nopeampaa, sujuvampaa, turvallisempaa ja kustannustehokkaampaa.

Muunneltavuus voi pidentää rakennusten käyttöaikaa, säilyttää niiden kilpailukyvyn ja vastata käyttäjien muuttuviin tarpeisiin.
Muunneltavuus voi pidentää rakennusten käyttöaikaa, säilyttää niiden kilpailukyvyn ja vastata käyttäjien muuttuviin tarpeisiin.

Tulevaisuudenkestävä suunnittelu ja rakentaminen

Keskikorkea hotelli voi myöhemmin muuntua ostoskeskukseksi. Kaikki on mahdollista, ja siksi tulevaisuuteen varautuminen on olennaisen tärkeää. Kiinteistökehittäjät muuntavat jo nykyisin vanhoja rakennuksia uuteen käyttöön hyödyntämällä älykkäitä, kestäviä ja digitaalisia ratkaisuja, joilla pystytään tarjoamaan parempia kokemuksia.

”Tulevaisuuden rakennuksiin sisältyy teknologiaan pohjautuvia käyttäjäkokemuksia”, sanoo KONE Singaporen toimitusjohtaja Sylvia Koh-Gratton. ”Digitaalisilla ratkaisuillamme rakennusten omistajat voivat joustavasti liittää rakennuksia erilaisiin teknologiasovelluksiin, jotka tekevät rakennuksesta kestävämmän ja tehokkaamman.”

Muunneltavuus voi pidentää rakennusten käyttöaikaa, säilyttää niiden kilpailukyvyn ja vastata käyttäjien muuttuviin tarpeisiin vähintään 25 vuoden ajan.

”Vaikka infrastruktuuri asettaakin omat rajoituksensa, ne ovat voitettavissa digitaalisilla ratkaisuilla, jotka tekevät rakennuksesta tehokkaamman”, Koh-Gratton sanoo.

Palkitut KONE DX -sarjan digitaalisen kokemuksen hissit kehitettiin vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin – mitä ne sitten ovatkaan.

”Niissä on sisäänrakennetut tietoyhteydet ja API-palvelut, joten meidän ei itse asiassa tarvitse tietää, mitä loppukäyttäjämme haluavat 10 vuoden päästä, koska he pystyvät käyttämään mitä tahansa tulevaisuudessa tarvitsemiaan digi- ja loppukäyttäjäpalveluita”, Saaristenperä sanoo.

Rakentamisen tuottavuuden parantuminen tarkoittaa hukan vähenemistä.
Rakentamisen tuottavuuden parantuminen tarkoittaa hukan vähenemistä.

Rakentamisen ympäristövaikutukset minimiin

Rakennusteollisuuden ja rakennetun ympäristön osuus maailman kasvihuonekaasujen päästöistä on tällä hetkellä 40 prosenttia. Rakennusten muunneltavuus – pitkälti samoin kuin tuottavuuskin – liittyy vahvasti kestävään kehitykseen. Tuottavuuden parantuminen vähentää hukkaa, ja Saaristenperän mukaan hukan vähentäminen lähtökohtaisesti edistää kestävää kehitystä.

Lisäksi hän muistuttaa, että resurssien kannalta on paljon parempi varmistaa nykyisten rakennusten pitkäikäisyys kuin purkaa vanhat rakennukset ja aloittaa kokonaan alusta. Tämä on mahdollista paremman suunnittelun, lean-periaatteiden mukaisten rakennustapojen, energiatehokkaiden ratkaisujen ja älykkäämpien järjestelmien avulla.

”Jos löydämme toimialana keinoja modernisoida olemassa olevia rakennuksia niin, että niistä tulee tehokkaampia ja että ne vastaavat tulevien käyttäjien tarpeisiin, vältymme monilta uudisrakennusprojekteilta, joihin kuluu valtavat määrät materiaaleja ja resursseja”, Koh-Gratton sanoo.

”Monet hissimme, liukuportaamme ja liukukäytävämme ovat saaneet kansainvälistä tunnustusta energiatehokkuudestaan”, hän lisää ja mainitsee erittäin kevyen KONE UltraRope® nostoteknologian yhtenä esimerkkinä.

Uudet rakennusalan standardit auttavat ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Uudet rakennusalan standardit auttavat ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Yhteistyössä kohti vastuullisempaa toimintaa

Rakennusalalla ollaan yhteistyössä kehittämässä uusia standardeja vihreille rakennuksille ja ympäristösertifikaateille. Tavoitteena on tehdä rakennuksista kestävämpiä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Lisäksi investoidaan uusiin teknologioihin ja prosesseihin ja panostetaan entistä tiiviimpään yhteistyöhön ja yhteiskehittämiseen.

”Kaupungit tiivistyvät, maailma kaupungistuu, ja vastassamme on kestävyyshaaste. Kaikki tämä vaatii toimia. Ja ne, jotka ehtivät ensin, voittavat. Edelläkävijät ottavat riskin, näkevät haasteessa piilevät mahdollisuudet ja lopulta muuttavat maailmaa ja tarjoavat myös omistajille parhaan tuoton”, Woetzel sanoo.

Kestävä kehitys, muunneltavuus ja tuottavuus ovat rakennusalalla päivänpolttavia haasteita, joiden parissa lukemattomat kunnianhimoiset asiantuntijat ja heidän edustamansa yritykset painivat eri puolilla maailmaa. Yhdessä he voivat saavuttaa moninkertaisia tuloksia. KONEen tavoitteena on auttaa asiakkaita näiden tulosten saavuttamisessa.

Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

WELCOME TO KONE!

Are you interested in KONE as a corporate business or a career opportunity?

Corporate site

Would you like to find out more about the solutions available in your area, including the local contact information, on your respective KONE website?

Your suggested website is

We couldn't determine a local website for you

Go to your suggested website