KONE | Ripaus taikuutta hissimatkaan

Ripaus taikuutta hissimatkaan

Milloin sinut viimeksi yllätti jokin todella arkisena pitämäsi asia? Niin kuin hissi. Uudessa Lastensairaalassa voi kerrosten välillä matkustaessaan astua suoraan sadun maailmaan.

Uuden sairaalan suunnittelun lähtökohtana on ollut luoda parantumista edesauttava ympäristö, joka on täynnä toivoa ja jossa on hieman taikuutta. Pian avautuvassa sairaalassa hoidetaan vaikeasti sairaita lapsia kaikkialta Suomesta, ja se tarjoaa tilat heidän perheilleen ja hoitohenkilökunnalle.

”Sairaalat muuttuvat ja ovat muuttuneet yhä enemmän terveyttä tukeviksi ympäristöiksi. Perinteisistä sairaalaväreistä, vaaleanvihreästä ja vaaleankeltaisesta on onneksi päästy eroon”, sanoo muotoiluasiantuntija Elina Laitinen KONEen palvelumuotoilutiimistä.

Hissi voi olla paljon enemmän kuin köyden varassa killuva harmaa teräslaatikko. Ja sairaille lapsille ja heidän hoitajilleen sen pitääkin olla.

”Kun aloimme miettiä tätä projektia, tarkastelimme ensiksi hissiä kokonaisuutena kaikkien aistien kannalta: ääntä, valaistusta, materiaaleja”, Elina sanoo.

”Keksimme täysin uusia ratkaisuja ja kokeilimme esimerkiksi erilaisia äänimaailmoja. Meille oli alusta asti selvää, että hisseissä pitää olla epäsuora valaistus, jotta hissin valo ei häikäise vuodepotilaiden silmiä.”

Adding magic to the elevator ride

Lasitaiteilijat töissä

Adding magic to the elevator ride

Materiaalit ja niiden käsittely ovat ratkaisevan tärkeitä tietynlaisen tunnelman luomiseksi, samoin kuin valaistus ja äänet. Tämä koskee hissejä siinä missä mitä tahansa tilaa. Sairaalaympäristössä on estetiikan lisäksi otettava huomioon monia muita tekijöitä. Esimerkiksi sopivista materiaaleista on olemassa tiukat ohjeet.

Materiaalien on oltava lujia, jotta ne kestävät kovaa käyttöä ja sairaalavuoteiden ja muiden laitteiden iskuja. Niiden on myös oltava helppoja puhdistaa, jotta bakteerit eivät pääse leviämään. Tämä hankaloittaa kolmiulotteisten materiaalien käyttöä. Lattiamateriaalien on minimoitava liukastumisriski, kestettävä vesipesua ja oltava tarpeeksi sileitä, jotta potilailla on mukavat oltavat kun heitä siirretään sairaalasängyllä hissiin ja sieltä ulos.

”Samalla myös esteettömyys asettaa omat vaatimuksensa eri elementtien koolle, korkeudelle ja sijoitukselle hissikoriin jne. Tästä syystä meidän piti käyttää perinteisiä painikkeita, vaikka ne ovatkin hankalampia puhdistaa”, Elina sanoo.

Myös kauneus on aina tärkeä näkökohta muotoilussa.

”Lasi on mahtava materiaali, koska sen avulla voi luoda todella erilaisia efektejä yhdistämällä se esimerkiksi peileihin, satiiniin tai printtikuosiin. Lasi heijastaa ympäristöään ja valoa ja luo tilan tuntua”, Elina sanoo ja lisää, että KONE loi hissien ainutlaatuiset seinät tiiviissä yhteistyössä italialaisen lasinvalmistajan kanssa. Menetelminä käytettiin muun muassa digipainatusta lasille, värillisten kalvojen sijoitusta lasikerrosten väliin ja peililasia.

”Olemme ensimmäisiä, jotka ovat käyttäneet tällä tavoin käsiteltyä lasia rakennusteollisuudessa”, Elina sanoo.

Muumien taikaa

Konseptivaiheessa KONE-tiimi otti lähtökohdaksi vakiohissin ja kokeili koristeteippejä ja muita yksinkertaisia ratkaisuja, joilla perushissiin saataisiin ilmettä. Arkkitehtitoimisto Sarc Oy ja Arkkitehtiryhmä Reino Koivula Oy vastasivat Uuden Lastensairaalan kokonaissuunnittelusta, mukaan lukien hissit, mutta KONE-tiimi esitti heidän hyväksyttäväkseen prototyyppejä.

Tove Janssonin muumitarinat toimivat inspiraation lähteenä koko sairaalan suunnittelussa. Luontoaiheet – saaristo, metsä, meri, tähdet – ovat vahvasti läsnä monissa tarinoissa, ja niissä käsitellään usein vaikeita aiheita, kuten ystävyyttä, menetystä ja anteeksiantoa. Seikkailut päättyvät kuitenkin usein onnellisesti ja antavat toivoa.

KONEen tehtaalta Hyvinkäältä lähti lopulta todellisia taideteoksia, jotka kiehtovat kaikenikäisiä Uudessa Lastensairaalassa liikkuvia. Sairaala avaa ovensa vähitellen vuoden 2017 lopussa ja vuonna 2018.

Lue lisää Uudesta Lastensairaalasta osoitteesta www.moomin.com/fi.

Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.