Helsingin rautatieasema kuhisee, junia saapuu ja lähtee. Bussit jylistävät Rautatientorilla, ihmisiä vilisee ohi. Kaiken tämän hälinän keskeltä löytyy ovi hotelliin, uuteen Scandic Grand Centraliin, joka avattiin huhtikuussa 2021.
”Hotelli on saanut loistavan vastaanoton ja asiakkaat ovat sanoneet todeksi sen, mihin konseptilla pyrimme: hotellimme on rauhoittumisen keidas keskellä Helsinkiä”, hymyilee hotellinjohtaja Satu Järvelä.
”Tavoitteena on, että hotellivieras siirtyy paksujen kiviseinien sisällä toiseen tunnelmaan ja saa irtioton arjesta.”
Uusi hotelli on ainutlaatuinen. Rakennus on arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema ja se valmistui vuonna 1909. Alun perin rakennuksessa toimi VR:n hallinto, eli sen kokoustiloissa valtionrautateiden hallitus nuiji päätöksiä.
Kun VR siirsi pääkonttorinsa asemalta Pasilaan vuonna 2018, Scandicille avautui mahdollisuus ottaa tila käyttöön. Kokonaisuuteen kuuluu myös 1930-luvulla valmistunut siipi sekä aivan uusi lisäosa.
Eliel Saarisen tyyli yhdistyy uuteen
Jugendrakennuksen muuttaminen hotelliksi tapahtui Museoviraston suojeluksessa, rakentajana toimi NCC ja uniikin sisustuksen suunnitteli sisustusarkkitehti Jaakko Puro.
”Tavoittelin sisustuksessa samaa kuin Eliel Saarinen aikoinaan: modernia, mannermaista ja nykyteknologiaa hyödyntävää kokonaisuutta”, hän luonnehtii.
Usein kävijän huomio kiinnittyy hotellin avariin porraskäytäviin, joissa entisöidyt pylväät ja koristemaalaukset henkivät Saarisen yksinkertaista ja hienostunutta jugendtyyliä. Mutta jos kävijä valitsee portaiden sijaan jonkin hotellin neljästä asiakashissistä, hän saa silloinkin elämyksen. Arkkitehti Puro on luonut hissien tyylin sopimaan hotellinen kokonaisuuteen.
KONEelle erikoinen toteutus oli mielenkiintoinen haaste.
”Hissien sisustus luotiin käsityönä. Onnistuminen vaati tarkkaa suunnittelua ja kaikkien yhteistyötä: meidän, rakennuttaja NCC:n, sisustusarkkitehti Puron sekä hotellin”, toteaa myyntipäällikkö Jan Stenman KONEelta.
Kamerat esiin – hissit ovat Instagram-materiaalia!
Millaisia hotellin hissit siis ovat? Sisustussuunnittelija Puro kertoo, että hisseissä on yhdistetty eri materiaaleja: alaosissa tummaa puupeilipaneelia, yläosassa tummaa peiliä. Lattiaan on muotoiltu kivilaatoista hotellin logo ja hissin seinään on upotettu diginäyttö, josta voi ihastella vaikkapa kuvia ravintolan keittiömestareiden taidonnäytteistä.
”Moni on kuvaillut hissiä art deco -tyyliseksi, kuin olisi hienossa hotellissa New Yorkissa. Hissi on ehdottomasti yksi niistä hotellin paikoista, jossa jokainen kävijä kaivaa kameran esiin, se on ”Insta-moment” -kohta”, kertoo hotellinjohtaja Satu Järvelä.
”Myös kun meillä on tehty muotikuvauksia, hissi on monta kertaa valittu näyttävän iltapuvun kuvauspaikaksi. Se on yksinkertaisen ylellinen kuten koko hotellikin.”
Vanha hissikaunotar nyt ”eläkkeellä” henkilökunnan käytössä
Scandic Grand Centraliin on jätetty paljon käsin kosketeltavaa historian havinaa. On noin 4000 käsin kunnostettua ikkunanpokaa, tapettikerrosten alta esiin raaputettuja opastekstejä, VR:n palkkakonttorin vanha kassaholvi.
Historiallinen VR:n hallituksen kokoushuone Juho on säilytetty ja samat Saarisen suunnittelemat tuolitkin ovat paikoillaan. Pöydässä voi nähdä nuijan jättämää kulumaa.
”Asiakkaiden käytössä on 112 vuotta vanha pisuaari. Lisäksi meiltä löytyy samanikäinen hissikaunotar”, kertoo Järvelä.
Vanha saksalaisvalmisteinen hissi on yksi Helsingin vanhimmista ja se on KONEen modernisoima. Nyt hissi on päässyt eläkkeelle ja vain henkilökunnan käytössä. Tosin opastetuilla kierroksilla – joita toivottavasti päästään järjestämään pandemian jälkeen – myös yleisö pääsee näkemään kauniin hissivanhuksen.
Asemalaiturin pituinen hotellikäytävä
Grand Central ei ole huonemäärältään – 491 hotellihuonetta – Helsingin isoin mutta kuutiomäärältään kyllä. Hotellista löytyy varmasti Suomen pisin hotellikäytävä: yli 150 metriä. Aikoinaan hallintorakennukseen haluttiin nimenomaan asemalaiturin pituinen käytävä.
Hotellissa on neljän asiakashissin ja yhden matkalaukuille tarkoitetun piccolohissin lisäksi neljä henkilökunnan hissiä.
”Hotellin välimatkoista johtuen hissien nopeudella ja toimintavarmuudella on kriittinen rooli esimerkiksi huonepalvelun ja puhtaanapidon logistiikassa”, Järvelä kuvaa.
”Ja kun pääsemme vihdoin järjestämään isoja iltajuhlia, henkilökunta tuo kellaritilasta isoon juhlasaliin pyöreitä illallispöytiä – halkaisijaltaan 180 senttiä – jolloin hisseiltä vaaditaan paljon.”
Hissien innovatiivinen ilmanpuhdistin luo lisäarvoa
Vaikka Scandic Grand Central avautui pandemia-aikana huhtikuussa 2021, hotellinjohtajan mukaan asiakkaita on ollut hyvin. Lähilomailu, irtiotto etätyöarjesta kiinnostaa.
Hotellissa on tietysti kiinnitetty huomiota hygieniaan ja virustorjuntaan. Hissit ovat mukana tässä, sillä moderneihin hisseihin on asennettu KONEen innovatiivinen AirPurifier -järjestelmä. Se on huomaamattomasti hissin kattoon sijoitettu ilmanpuhdistin.
”AirPurifier tekee hissin sisäilmasta puhtaampaa ja raikkaampaa poistamalla ilmasta epäpuhtauksia fotokatalyyttisen oksidaation avulla. Pölyn ja ilmansaasteiden lisäksi se poistaa ilmasta muun muassa viruksia, bakteereja ja hajuja”, kuvaa Jan Stenman KONEelta.
Hotelli on monin tavoin rauhoittumisen ja irtioton turvallinen tyyssija.