Kokonaispalkitsemisen kolme osa-aluetta:

PERUSTASO

Tämä muodostaa palkitsemisen perustan ja on säännöllistä. Esimerkiksi: peruspalkka, palkan lisät ja henkilöstöedut.

MAHDOLLISUUDET

Nämä ovat lisäpalkkioita, jotka riippuvat tuloksista. Esimerkiksi: suoritusperusteinen palkka ja tunnustuspalkkiot.

KOKEMUKSET

Tarjoamme kokemuksia ja mahdollisuuksia, jotka auttavat työntekijöitämme saavuttamaan ammatilliset ja henkilökohtaiset tavoitteensa ja tukevat terveellistä ja tasapainoista elämää. Esimerkiksi: urakehitys, hyvinvointi ja suorituksen johtaminen.

Kokemukset

Tavoitteenamme on, että jokaisessa tehtävässä työskentelee siihen parhaiten sopiva ammattilainen, jolla on tehtävän edellyttämät taidot. Tavoitetta edistetään järjestämällä vähintään kahdesti vuodessa työntekijän ja esimiehen väliset kehityskeskustelut, joissa keskustellaan työntekijän hyvinvoinnista, urakehityksestä ja erilaisista kasvumahdollisuuksista.

img_We offer_Technician equipment van

URAKEHITYS

Tarjoamme työntekijöillemme erilaisia urakehitykseen liittyviä mahdollisuuksia lähtien vaakasuuntaisista siirroista aina etenemiseen haastavampiin rooleihin organisaatiossamme. Meillä panostetaan työkiertoon, ja kaikki avoimet työpaikat tulevat sisäiseen hakuun. Työntekijät voivat hakea mihin avoimeen tehtävään tahansa, joten mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.

Jatkuva muutos ja liiketoiminnan myönteinen kehitys tarjoavat työntekijöillemme mahdollisuuksia oppia ja kasvaa myös nykyisissä rooleissaan. Tukeakseen työntekijöiden kehitystä KONE järjestää mentorointia niin oman organisaation sisällä kuin yhteistyössä toisten yritysten kanssa.

img_employees-construction-site-shanghai-951x535

KOULUTUSMAHDOLLISUUDET

Koulutusohjelmamme edistävät ammatillista kehittymistä laaja-alaisesti. Niiden tarkoituksena on vahvistaa yhteisiä toimintamalleja, edistää yhteistyötä ja kulttuurienvälistä tiedon jakamista sekä varmistaa nykyisten ja tulevien johtajien kehittyminen. Koulutustarjonta vaihtelee projektinhallinnasta ja ammatillisista taidoista tekniseen osaamiseen ja myyntitaitoihin.

Olemme sitoutuneet johtajiemme kehittämiseen. Tätä tarkoitusta varten arvioimme johtoryhmiä ja suoritamme seuraajasuunnittelua säännöllisesti. Panostamme myös tulevien johtajien kehittämiseen organisaatiossamme.

Mitä me tarkoitamme hyvinvoinnilla

Meille työntekijöiden hyvinvointi tarkoittaa, että he voivat fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti hyvin. Työstä ja urasta puhuttaessa se tarkoittaa tasapainoista elämäntapaa. KONE kuntoon -ohjelmien tarkoituksena on lisätä työntekijöidemme hyvinvointia. KONE kuntoon -ohjelmat ovat näkyvin osa työhyvinvointitoimintaamme. Ohjelmat rakentuvat kolmelle peruspilarille:

img_We offer_Indian technicians

TIEDOSTAMINEN

Hyvinvoinnin parantaminen alkaa oman terveydentilan tiedostamisesta

img_We offer_Us technicians van

AKTIIVISUUS

Löydä oma tapasi huolehtia hyvinvoinnistasi

img_We offer_Chinese technicians park

VASTUULLISUUS

Aseta tavoitteet, jotka auttavat sinua voimaan paremmin

Tutustu eri maissa tarjolla oleviin mahdollisuuksiin!

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

WELCOME TO KONE!

Are you interested in KONE as a corporate business or a career opportunity?

Corporate site

Would you like to find out more about the solutions available in your area, including the local contact information, on your respective KONE website?

Your suggested website is

We couldn't determine a local website for you

Go to your suggested website