Kulttuurimme

Suhtaudumme intohimoisesti turvallisuuteen, laatuun, kestävään kehitykseen, sekä KONEen arvoihin, jotka yhdessä muodostavat vankan pohjan yrityskulttuurillemme. Ainutlaatuinen kulttuurimme tukee uudistumistamme ja sopeutumistamme muuttuvan maailman haasteisiin.

Jokainen meistä osallistuu kulttuurimme luomiseen jokaisella teollaan, joka päivä ja kaikkialla maailmassa. Tarvitaan tekoja, jotka saavat asiakkaat ja työkaverit hymyilemään, inspiroivat ympärillämme olevia ihmisiä ja tekevät maailmasta paremman paikan. Kulttuuri on mukana siinä, miten työskentelemme yhdessä, miten koemme maailman ja oman vaikutuksemme siihen sekä siinä, miten toimimme ydinarvojemme pohjalta.

Tähtää korkeammalle – KONEen kulttuuriopas

Jokaisella KONEella on toiminnallaan ja käyttäytymisellään oma roolinsa strategiamme onnistumisessa. Tästä syystä kulttuurioppaamme on olemassa – se kutsuu osallistumaan ajattelu- ja yhteistyötapojen kehittämiseen.

Perusperiaatteet

Perusperiaatteet edustavat asioita, joista emme koskaan tingi. Niitä ovat turvallisuus, laatu ja kestävä kehitys.

Kuva

Turvallisesti kotiin joka päivä

Tuotteita ja prosesseja suunnitellessamme tähtäämme toimialan parhaimpaan turvallisuuteen. Työskentelemme turvallisesti, välitämme toisistamme ja rohkaisemme aktiivisesti noudattamaan turvallisia käytäntöjä.

Kuva

Jokainen KONEella edistää laatua

Ajattelemme ja toimimme ennakoivasti joka vaiheessa. Lean-toiminta ja jatkuvaan parantamiseen pyrkivä kulttuuri luovat parhaan käyttäjäkokemuksen ja saavat asiakkaat valitsemaan KONEen.

Kuva

Valitsemme kestävän kehityksen joka päivä

Olemme oikeudenmukaisia ja osallistavia. Olemme sitoutuneet hiilineutraaliuteen. Toimialamme edelläkävijänä tavoitteemme on mahdollistaa parempi yhteiskunta kestävän kehityksen ratkaisuilla ja palveluilla.

Arvomme

Arvomme määrittelevät, keitä olemme ja millaisiksi haluamme tulla.

Välittäminen

Välitämme toisistamme:

  • Edistämme monimuotoisuutta ja yhteenkuuluvuutta
  • Suhtaudumme toisiimme myötätuntoisesti
  • Huolehdimme kaupungeista ja ympäristöstämme

img_Care-806x879

Asiakas

Olemme sitoutuneita asiakkaidemme menestykseen:

  • Suhtaudumme maailmaan uteliaasti
  • Keskitymme käyttäjäkokemukseen
  • Työskentelemme aidolla palveluasenteella

img_value-customer-535x365

Yhteistyö

Työskentelemme yhtenä tiiminä

  • Kuuntelemme oppiaksemme
  • Iloitsemme saavutuksistamme yhdessä
  • Luomme uutta yhdessä asiakkaiden ja kumppanien kanssa
img_value-collaboration-535x365

Rohkeus

Menestymme rohkeudella

  • Tähtäämme yhä korkeammalle
  • Pidämme ja ylitämme lupauksemme
  • Innovoimme ja johdamme toimialaamme eteenpäin

img_value-courage-535x365

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

WELCOME TO KONE!

Are you interested in KONE as a corporate business or a career opportunity?

Corporate site

Would you like to find out more about the solutions available in your area, including the local contact information, on your respective KONE website?

Your suggested website is

We couldn't determine a local website for you

Go to your suggested website