KONE Oyj, lehdistötiedote, 25.11.2014
Kiinan Kunshanissa sijaitseva KONEen tuotantolaitos, suunnitteluyksikkö sekä tutkimus- ja kehityskeskus, KONE Park, on saanut LEED Gold -sertifikaatin. LEED on ympäristöystävällisten rakennusten huipputason sertifiointijärjestelmä.
KONE Park ylsi LEED Gold -sertifiointiin menestymällä useissa sertifikaattiin vaadittavissa kategorioissa ja saamalla täydet pisteet veden käytön tehokkuuden sekä innovaatioiden ja muotoilun kategorioista. Korkeat pisteet tulivat henkilökunnan kouluttamisesta ympäristöasioissa, paikallisten rakennusmateriaalien käyttämisestä, yli 40 prosentin säästöjen saavuttamisesta veden käytössä sekä poikkeuksellisen tehokkaan jätteenkierrätysjärjestelmän käyttöönottamisesta, jonka ansioista KONE Parkin jätteistä kierrätetään 95 prosenttia.
"Olemme erittäin ylpeitä KONE Parkin LEED Gold -sertifikaatista. Kiina on tällä hetkellä maailman suurin hissi- ja liukuporrasmarkkina ja KONE Parkissa tuotetaan suurin osa hisseistä ja liukuportaista, joten halusimme tuotantoyksikön olevan mahdollisimman energiatehokas. LEED Gold -sertifikaatti todistaa KONEen olevan omistautunut ympäristöasioihin sekä vahvistaa vastuullisuustyötämme, joka tähtää johtajuuteen alallamme", sanoo KONEen ympäristöjohtaja Hanna Uusitalo.
Veden käytön tehokkuuden sekä innovaatioiden ja muotoilun kategorioiden täysien pisteiden lisäksi KONE Park sai myös tunnustusta työntekijöiden liikkumisesta aiheutuvien päästöjen vähentämisestä. Muita KONEen LEED Gold -sertifikaattiin johtaneita tekijöitä olivat matalapäästöisten pintamateriaalien käyttäminen sekä rakennusten sisäilman parantaminen asentamalla hiilidioksidivalvonta lämmitys-, tuuletus- ja ilmastointijärjestelmään. KONE saavutti korkeat pisteet myös energiakategoriassa valvomalla tarkasti energiankäyttöä, ostamalla vihreää sähköä ja asettamalla jäähdyttimille tiukat vaatimukset.
KONE Park Kunshanissa on huhtikuussa 2013 avattu KONEen suurin tuotantolaitos. Laitos sisältää suunnitteluyksikön, tutkimus- ja kehityskeskuksen, kolme hissitehdasta sekä liukuporrastehtaan. KONE aloitti toimintansa Kiinassa vuonna 1996, ja ensimmäinen tehdas Kunshanissa avattiin vuonna 1998. KONEella on Kiinassa yli 500 toimipisteen verkosto ja yli 10 000 työntekijää. KONE on Kiinan markkinajohtaja uusien hissi- ja liukuporrastilausten määrässä mitattuna.
LEED-sertifikaatti myönnetään ympäristöystävälliselle suunnittelulle ja rakentamiselle, joka maksimoi rakennusten positiiviset ympäristövaikutukset, käyttää resursseja tehokkaasti ja lisää samalla kannattavuutta sekä edistää käyttäjien terveyttä. LEED-sertifiointijärjestelmässä on kuusi kategoriaa: ympäristöä säästävä sijainti, veden käytön tehokkuus, energia, materiaalit ja resurssit, sisätilaympäristön laatu sekä innovaatiot ja muotoilu..
Lisätietoa KONEen ympäristövastuusta:
http://www.kone.com/fi/yritysvastuu/
Lisätiedot:
Hanna Uusitalo, ympäristöjohtaja, KONE Oyj, puh. +358 20 475 3573
Aikaisemmin osoitteessa www.kone.com/tiedotteet julkaistuja uutisia KONEen yritysvastuusta:
21.10.2014: KONEelle täydet pisteet CDP 2014 -ilmastonmuutosraportoinnissa
12.6.2014: KONE maailman 12. vihrein yritys Newsweekin listauksessa
KONE yrityksenä
KONE on yksi maailman johtavista hissi- ja liukuporrasyhtiöistä. Tavoitteenamme on tarjota paras käyttäjäkokemus kehittämällä ja toimittamalla ratkaisuja, jotka mahdollistavat ihmisten liikkumisen rakennuksissa sujuvasti, turvallisesti, mukavasti ja viivytyksettä yhä enemmän kaupungistuvassa ympäristössä. KONE tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä, liukuportaita, automaattiovia ja integroituja ratkaisuja parantamaan käyttäjäkokemusta rakennuksissa ja niiden välillä. KONEen palvelut kattavat rakennuksen koko elinkaaren, alkaen suunnittelupalveluista aina laitteiden huoltoon, korjauksiin ja modernisointiin. Vuonna 2013 KONEen liikevaihto oli 6,9 miljardia euroa ja vuoden 2013 lopulla henkilöstömäärä oli yli 43 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.
www.kone.com