Lean-rakentaminen – Kustannustehokkuutta ensiluokkaisella toimituskyvyllä

Noudattamalla rakentamisessa lean-periaatteita, systematisoimalla projektitoimitukset ja kehittämällä jatkuvasti yhtenäisiä työtapoja KONE pyrkii maksimoimaan asiakkailleen tuottamansa arvon.

Maailmantaloutta kuvaavien lukujen valossa rakennusala on yksi suurimmista toimialoista, mutta alan tuottavuus ei ole lisääntynyt ajan mittaan samassa määrin kuin muilla toimialoilla.

Tähän on tunnetun konsulttiyhtiö McKinsey & Companyn vuonna 2020 julkaiseman raportin mukaan monia syitä: kestävyysvaatimukset, kustannuspaineet, osaamispula ja rakennusprojektien toimittamista radikaalisti muuttava digitalisaatio.

Tämä tuottavuusero muihin toimialoihin verrattuna tarkoittaa arviolta 1,6 biljoonan US-dollarin realisoitumatonta arvoa.

Kaupallisessa rakentamisessa nämä puutteet ovat kuitenkin korjattavissa, jolloin tämä menetetty arvo saadaan talteen. Siksi KONE onkin rakentanut maailmanluokan projektitoimituskyvykkyydet.

Lean-metodologia auttaa priorisoimaan asiakasarvoa luovaa toimintaa.
Lean-metodologia auttaa priorisoimaan asiakasarvoa luovaa toimintaa.

Lean-toimitukset rakennustyömailla

KONEen projektitoimitusfilosofian ytimessä on asiakaskeskeinen, kokonaisvaltainen, prosessilähtöinen järjestelmä. Tämä luo pohjan asiakasarvon maksimoinnille ennakoitavilla, läpinäkyvillä, turvallisilla, laadukkailla ja ympäristön kannalta kestävillä projektitoimituksilla. Yhtenäisten työtapojen ja tunnistettujen parhaiden käytäntöjen noudattaminen takaa onnistuneet toimitukset kaikissa projekteissa.

Yksi parhaista käytännöistä on yleisesti tunnettu lean-metodologia, jota käytetään prosessien parantamiseen ja hukan minimointiin tuotantoympäristössä ja jota on nyt muokattu KONEen projektitoimitusjärjestelmän tarpeisiin.

”Vaikka lean-ajattelun perusperiaatteet ovat rakentamisessa melko samanlaiset kuin esimerkiksi valmistavassa teollisuudessa, rakennustyömaa on ympäristönä hieman haastavampi, koska se ei ole yhtä hallittu eikä muuttumaton kuin tehdas”, toteaa KONEen toimitusprosessista ja suunnittelusta vastaava johtaja Jaakko Laine.

Ajatuksena on ollut ottaa ensin käyttöön sekä valmistavalle teollisuudelle että rakentamiselle yhteiset lean-käytännöt – hukan eliminointi, vaihtelun poistaminen työtehtävistä ja työnkulkujen optimointi – ja pureutua sen jälkeen rakentamisen asettamiin erityisiin haasteisiin.

”Priorisoimme lean-metodologian avulla asiakasarvoa luovaa toimintaa”, Laine sanoo.

”Pidämme fokuksen kirkkaana suunnittelemalla etukäteen, tekemällä aktiivista yhteistyötä, ottamalla koko tiimin mukaan ja kehittämällä jatkuvasti yhteisiä toimintatapoja projektinhallinnalle, materiaalitoimituksille ja asennuksille. Tämä tarkoittaa, että projektipäälliköt käyttävät enemmän aikaa ennakoivaan asiakastyöhön ja vähemmän mihinkään turhaan. Yhteisellä suunnittelulla asiakkaan kanssa pystymme tunnistamaan mahdollisuuksia, jotka voivat auttaa heitä kasvattamaan tuottavuutta ja lyhentämään rakennusaikaa esimerkiksi hyödyntämällä rakennusaikaisen KONE JumpLift™ hissin kaltaisia ratkaisuja.”

Taitava projektinhallinta auttaa pureutumaan rakennusprojektien erityishaasteisiin.
Taitava projektinhallinta auttaa pureutumaan rakennusprojektien erityishaasteisiin.

Ihmiset erottautumiskeinona

Erinomaisia toimituksia ei kuitenkaan synny pelkästään noudattamalla rakentamisessa lean-periaatteita ja hyödyntämällä moderneja teknologiaratkaisuja.

Aikataulupaineet, muutostilausten käsittely ja odottamattomien keskeytysten ennakointi toimitusprosessin aikana edellyttävät taitavaa projektinhallintaa.

”Erottaudumme ihmisten ja prosessien avulla – ja helpottamalla pääurakoitsijan elämää”, huomauttaa KONEen Amerikan uuslaiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Mark Woodruff.

”Pidämme huolen siitä, että projektiorganisaatiomme toimii saumattomasti yhteen asiakkaan organisaation kanssa.Tämä tarkoittaa, että projekti siirtyy selkeästi myynniltä projektinhallintatiimin vastuulle. Projektipäällikkö toimii ainoana yhteyshenkilönä ja on projektissa mukana sen loppuun asti.”

Projektipäälliköt saavat myös koulutusta ja integroidut mobiilityökalut, joiden avulla he voivat vastata asiakkaan tiedusteluihin välittömästi, vaikka projektikohteessa. Woodruffin mieleen muistuu äskettäinen tapaus, joka vahvistaa asian tärkeyden.

”Yhdysvaltalaisessa esittävän taiteen keskuksessa oli menossa asennusvaihe, kun rakennukseen tuli poikkeuksellinen järjestelmähäiriö projektin loppuvaiheessa juuri ennen isoa ja tärkeää teatteriproduktiota. Projektinhallintatiimimme osoitti sitoutuneisuutensa ja ratkaisi tilanteen heti. Hissi läpäisi lopputarkastuksen eikä näytelmän ensi-iltaa jouduttu siirtämään.”

Erinomaiset toimitukset kaikissa projekteissa

Jokainen projekti päättyy kattavaan prosessiin, jossa se luovutetaan asiakkaalle. Vaikka projekti siirtyy uudelle omistajalle ja kunnossapitotiimimme vastuulle, KONE säilyttää projektista saamansa datan ja opit ja kehittää niiden pohjalta toimintaansa jatkuvan parantamisen periaatteella.

”Pyrimme jatkuvasti parantamaan ja hiomaan projektitoimituskyvykkyyksiämme. Siten meille jää enemmän aikaa arvon luontiin asiakkaillemme”, Laine sanoo.

”Toimintamalli takaa toimituksen onnistumisen kerta toisensa jälkeen kaikissa projekteissa kaikkialla maailmassa asiakasratkaisun laajuudesta ja tyypistä riippumatta.”

Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

WELCOME TO KONE!

Are you interested in KONE as a corporate business or a career opportunity?

Corporate site

Would you like to find out more about the solutions available in your area, including the local contact information, on your respective KONE website?

Your suggested website is

We couldn't determine a local website for you

Go to your suggested website